keskiviikko 30. elokuuta 2017

FRESH AVOCADO-CHICKEN PASTA

Ruokavaliolla on suuri merkitys arjen kannalta jaksamiseen, sairauksien ennaltaehkäisyyn, terveenä pysymiseen ja urheilun kanssa tärkeä ns. tukijalka levon ja oikeanlaisen treenamisen lisäksi.

Itselläni ruokailutottumukset menevät kutakuinkin näin:
  • Aamupala, esim. puuroa, kananmunaa, hedelmiä, vitskut ja kahvia
  •  Lounas, pastaa, perunaa, kalaa, lihaa, kanaa ja kasviksia + ruis/viljapitoista leipää
  • Kahvi & makea lisuke
  • (Välipala, kuuntelen kroppaa väsyttääkö, nälkä? ->verensokerit vajoa liian alas ennen päivällistä tai tulevia treenejä.)
  •  Päivällinen, samantapainen kuin lounas eli monipuolisesti proteiineja, hyviä hiilareita, tyydyttmätömiä rasvoja ja kasviksia runsaasti.
  • Kahvi
  • Iltapala, esim. jugurttia, hedelmiä, mysliä, teetä..


 Joten mennäänpä itse asiaan! Tein tässä vähän aikaa sitten avokadokanapastaa, soveltaen hieman alkuperäisestä avokadopastasta.

YOU NEED:

  •  herkkusieniä (tuoreita) ei purkkisäilöttyjä
  • sipulia
  • esikypsytettyjä avokadoja 2kpl
  • maustamatona kanaa
  • tuoretta rucolaa
  • pesto alla genovese (basilikakastike)
  • täysjyvä fussiili makaronia
Maustamiseen ja voiteluun:
  • auringonkukkaöljyä ja kookosöljyä
  • ruususuolaa
  • basilikaa
  • persiljaa
  • pihvi/grillimaustetta
  • chilimaustemylly



1. Pilko sienet & sipuli, paista kevyesti pannulla. Lisää paiston yhteydessä 2 rkl basilikakastiketta, chiliä myllystä ja 0,5dl vettä, anna hautua.

2.Kuumenna uuni 200 asteeseen, voitele vuoka kookosöljyllä & mausta kananfileet grilli-ruususuolalla. Laita uunin keskitasolle noin tunniksi valmistumaan.

3. Halkaise, kaavi ja pilko avokadot, sekoita sienisipuliseos sekaan. Mausta 4rkl basilikakastiketta sekä nipullisella tuoretta rucolaa, silpu tai leikkaa pieneksi sekaan, sekoita seos kunnolla.

4. Laita 3dl fussiilia n.0,5 litraan (1tl suolaa & 1 rkl öljyä) kiehuvaan veteen, 8 minuutin ajaksi. Makaronin ollessa valmista ota noin 1dl suolavesilientä ja sekoita avokadosienisipuliseokseen. Mausta reilusti basilikalla ja persiljalla, voit halutessasi lisätä chiliä tai suolaa.

5. Kanafileiden olessa valmiit, anna jäähtyä hetken aikaa ja pilko muiden aineiden sekaan.

Enjoy! 😜

 

Vinkkejä

  • Korvaa kanafileet nyhtökauralla tai pavuilla, paahtamalla paistinpannulla.

  •  Kokeile basilikakastikkeen kera sitruuna tai limesta puristettua mehua!

Tiesitkö että... 

sitruunan ja limen antioksidantit ehkäisevät tulehdusta?

Maukkaita hetkiä! 😊

maanantai 28. elokuuta 2017

WHAT'S UP? SICK...

Moimoiii!

Taitaa olla alkamassa syyskauden flunssakierre Suomessa. Moni varmasti sairastanut tai parasta aikaa on sairastaa.

Mulla meni koko viime viikko kirjaimellisesti sängyn pohjalla, oli muuten harvinaisen piiiitkä  viikko!
Viime viikon sunnuntaina tää tosiaan alkoi aika harmittomilla oireilla, mutta tajusin heti näistä oireista että flunssa on tulossa:

  • lihassärky (sellanen mikä ei helpotu saunassa/ kevyellä hieromisellakaan)
  • tekemättömyys >> vetämätön olo, vaikka haluaisin saada jotain aikaiseksi ja yleensä teenkin niin..
  • VÄSYMYS: todella yleistä, eikä ihmekkään koska kroppa rupeaa taistelemaan virusta/pöpöä vastaan kehossa ja keskittyy sen nujertamiseen.
  • lievä kurkkukipu
Nooh sit Maanantai aamuna se todellisuus tulee esille flunssahan sieltä tuli! Oonko ainut kenen mielestä toi "flunssa" termi kuulostaa jotenkin viattomalta tai siis ns. jotain pikkuflunssaa nokka vuotaa ja vähä yskittää ? Tää ei ainakaa sellasta todellakaan ole.

Maanantaina sit tosiaan oli kurkku jumissa, hyvä jos pystyi nielemään ollenkaan. Päänsärkyä ja sekavaa oloa, lukuunottamatta sitä lihassärkyä.
Tiistai-keskiviikkona kuume nousi iltaa kohti 38,2 en ottanut mitään särkylääkkeitä, koska ne alentaisivat vaan kuumetta ja ehkä myös pidentäisivät kuumeen kestoa. Antaa kerralla kunnolla nousta niin todennäköisempää ettei se uudestaan siitä nouse.

Kurkkukipu siis hävisi ja kuume tuli. Kunnes kuume häiveni jäi tää yskä sekä tukkoisuus toistaiseksi.
Vielä tää yskä (tuntuu lähinnä kuin olisin 10 vuotta polttanut aktiivisenapolttajana, sellasta tää muistuttaa). Enhän ole koskaan polttanut ollenkaan.

Mut kyllä tässä ollaan parempaan päin menossa loppujen lopuksi, kunhan tukkoisuudesta ja yskästä eroon päästään! Jälkitautina yskä on varmasti monella se viheliäinen mikä saattaa hyvinki kestää sen 2 viikkoa, 14 vrk:ta putkeen. 😉

Flunssan helpottamiseen konsteja:


Inkiväärijauhe esim. teen seassa + hunajaa kuumana tai inkiväärijuomaa.

Wanha kunnon sipulimaito (kyllä tuli kokeiltua, jossain ohjeissa luki SOKERIA mukaan ?? En enää koskaan laita kokeiluun sokeria. Rasva, suola, sipuli ja maito riittänee.)

Bioteekin auringonhattu tipat, käytin juoman seassa n.20 tippaa kerrallaan. Tätä ei suositella pitkäaikaiseen käyttöön, mutta lyhyinä kuureina tää on varmasti toimiva.



Lepo

Höyryhengitys, saunominen

C-vitamiini

Karpalomustaherukkajuoma kuumana
  • Faktaahan on jos se pöpö on kerennyt jo iskeä immuunijärjestelmään ei sieltä sitä saa millään poppakonsteilla enää pois. Se on vaan sairastettava.


Energistä maanantaita! 💋

keskiviikko 2. elokuuta 2017

@!!!&#-1! AKNE

Jokainen akne ihon kanssa kamppaileva tietää nämä seikat liiankin hyvin;

  • Kokeilet kaikkia kalliita, halpoja, keskivertaisen hintaisia tuotteita, putsareita, voiteita, kasvovesiä ihollesi mikä niistä sattuisi olemaan paras ja hoitavin vaihtoehto.
  • Nukut riittävästi, urheilet, juot vettä tarpeeksi...
  • Stressi vasta pahin vihollinen tässä ihosairaudessa onkin.
  • Kukkaron nyörit ja hermot pääset hyvin pitkälle koetukselle
  • Meikit naamassa nukkuminen ei tule kuuloonkaan -eeheii ei ainakaan omalla kohdallani. Voin vain kuvitella siitä seuraukset: seuraavat kaksi viikkoa saada epäpuhtauksien aihettamia tukoksia ihohuokosista pois.
  • "Innolla" odottaen aina seuraavaa päivää missä kunnossa se silloin on.
  • Finnien puristelua ei suositella, mutta jos valkopäitä pärstässä näkyy niin onhan ne pois saatava siitä!
Pahimmillaan akne jättää ihoon syviäkin arpia, joita on haastavaa saada piiloon, itsetuntoon varsinkin vaikuttaa negatiivisesti, pahimmillaan  voi saada henkilön eristäytymään ja masentumaan, jatkuvan ihotaistelu,finni,mustapää,valkopää, rasvaisuus helvetin kierteen kanssa.
Onneksi laserhoidot on keksitty! Itselläni kasvoissa on arpia joista en pidä ja haluan niistä myös eroon.

Suosittelen jokaiselle aknea epäilevälle kääntymään ihotautilääkärin puoleen, aina parempi ajoissa hoitaa asiat kuin jälkikäteen huomata että jospa olisinkin aiemmin osannut mennä/pyytää apua... (ettei kukaan ymmärrä väärin, niin olipa ongelma, sairaus mikä tahansa, aina parempi mennä ajoissa tutkituttamaan asia!)

Kuvssa meikkipohja, mutta huomaa ihon epätasaisuuden.


Itse sain tarpeekseni tämän ihosairauden kanssa taistelusta, menin lääkäriin ja sain Tetralysal 300mg suunsisäisen lääkityksen kapseleina sekä Epiduo 0,1% / 2,5% geeliä.

Syön näitä kapseleita nyt 3 kuukautta sekä rasvailen  Epiduolla iltaisin pahimpiin kohtiin yön ajaksi.
Omat kokemukseni Tetralysalista ovat melko positiiviset JOS ei oteta huomioon parin ensimmäisen viikon aikana ihoni huononi väliaikaisesti eli lääke rupeaa vaikuttamaan ja "putsaamaan" tulehdustilasta. Tetralysal on siis antibioottilääke, käytän sen kanssa maitohappobaketeereita.. Tunnetusti antibiootti tappaa kehosta kaikki bakteerit hyvät sekä huonot. Onnekseni olen toisaiseksi pysynyt terveenä!
Minulla ei pitkään pitkään aikaan ole ollut matkapahoinvointia, mutta nyt vähän aikaa sitten olin reissaamassa niin kappas vain yrjö lensi matkan aikana 😬 uskoisin Tetralysalin vaikuttavan tähän, yleisiin oireiisin lukeutui mm. pahoinvointi.
Ja viimeisin ihanin oire on närästys! Muuten olen fine ollut tämän lääkkeen kanssa. :)

Epiduo kokemuksista sen verran että ensimmäisen, parin käytön jälkeen koin iholla melko kuumottavaa tunnetta, ihoni hilseili myös hieman. Auringon ottamista pitää vältellä näitä kahta käyttäen ja 30 suojakerrointa käyttäen. 

Jatkoa ajatellen aion syödä tämän kuurin loppuun ja jos tämä ei auta niin otan sen ns."viimeisen" orjenkorren käyttöön eli Roaccutan. Sillä jos millä ei luulisi lähtevän viimeisetkin ihon tulehdustilat.

Nykyinen ihonkunto :)
Mukavaa iltaa toverit! 😜

ROCCAUTTAN JA IHON HOITO

Hola! Oon aivan superonnellinen siitä että pian roaccutan kuuri on vihdoin ja viimein syöty loppuun!!! Enää vain 22 kpl kapseleita jälj...