maanantai 30. huhtikuuta 2018

ROCCAUTTAN JA IHON HOITO

Hola!

Oon aivan superonnellinen siitä että pian roaccutan kuuri on vihdoin ja viimein syöty loppuun!!! Enää vain 22 kpl kapseleita jäljellä ja se on siinä. Voin kertoa jo näin etukäteen etten aio enää koskaan tätä kuuria uusia ainakaan pian, vaikka iho huonontuisikin hieman. Kaiken kaikkiaan 9 kuukautta  mennyt tähän että ihon saa kuntoon, ennen roaccuttaa kokeilin 3 kuukauden ajan (tetrasykliini antibioottia..?) jos nykyinen (roaccuttan) on isotretinoiini. Tästä antibioottikuurista oli tietysti hieman apua muttei niin paljoa mitä roaccuttan on auttanut tähän. Voin sydämmeni pohjasta kertoa että kannatti. Ei enää kipeitä ja märkiviä paiseita, olo muutenkin paljon freshimpi eikä ihmekkään!
Jottei tää teksti alkaisi kuulostamaan liian myyntihenkiseltä niin kerron hieman parin viimeisen kuukauden oireista mitä on ilmennyt. Matkustelu oli aika karmivaa joka kerta, meinaan tällä sitä että se pahoinvointi ja siitä seuraava oksentelu oli oikeesti melkeinpä joka kertaista valehtelematta. Jos laattaa ei tullut ylös niin vähintään koko matkan ajan oli todella etova olo. Hope so nobody just now eat..hah Mitä treenamiseen tulee niin koen olevani tällä hetkellä aivan pohjalukemissa omasta mielestäni! Aiemmin haukkari käännössä jaksoin hyvin tehdä 7-10kg per käsi, mut entäs nyt.. se 3-5kg tuntuu jo ihan tarpeellista! Siis oikeesti 3KG JUMALAUTA??! 😄 Oon nyt salilla ollessa tehnyt mukavuusalueella pysyen reenejä eli yleensä 3x20 sarjoja tai sinne päin, mulle näiden vikojen kuukausien aikana on ollut se pääasia että saan edes itseni liikkeelle enkä vedä lihaksia juuri ollenkaan jumiin, koska tuokin "kevyt & mukavuusalueella" reenaminen tuntuu. Ihan hyvää vaihtelua toistaalta sen raskaamman puolen revittelylle, vaikka nautinkin suunnattomasti musikiin pauhaten ja raudan nousevan. Saan ajatukset muualle ja keskityn siihen mitä teen, niiin parasta. 💓 Muita oireita mm. nenä verenvuoto, silmien kuivuminen, pidin aurinkolaseja melkeinpä säällä kuin säällä ulkona, koska pienikin tuulenvire vetistää silmiä ja sai ne ärtymään tai kirkkaat valot, katupöly yms. Ihon hilseily/kuivuus, huulten kuoriutuminen yhden päivän aikana jopa 2-3x & rohtuminen, päänsärky, jatkuva jano (varsinkin urheillessa), uupumus ja väsymys on aika arkipäivästä ollut tämän kuurin aikana ja MIGREENI, olen saanut yllättävän paljon migreeni kohtauksia mikä ei yhtään ole mun tyyppistä koskaan aiemmin esim. puolen vuoden aikana ilmennyt lainkaan ennen lääkityksen aloittamista. Maksa-arvot nousivat väliaikaisesti, mutta ne korjaantuivat pienillä muutoksilla seuraaviin verikokeisiin mentäessä erinomaisiksi. Vaikka osa noista oireista on aika pahojakin, silloin muistuttaminen itselleen on aivan paikallaan miksi syön tätä lääkettä ja kannattaako siitä pitää taukoa. Mä halusin syödä tän kuurin kokonaan loppuun ilman mitään taukoja, koska ensinnäkin onhan tää kauheeta myrkkyä, toistaseks kesä lähestyy mistä seuraa lämpimät kelit & auringonpaiste. Auringonpaisteesta puheen ollen kerkesin kasvoista pari kertaa otsasta polttaa ihoa, vaikka meikkivoiteen alla oli 30 suojakerroin. Ihon palaminenkaan migreenin lisäksi ei ole mulle tapaista, koska mä en rusketu helposti enkä myöskään pala! Kaikki muutkin mustelmat, jäljet näkyivät helposti iholla.. Treenihanskoista ranteisiin useasti jäljet jääneet, iho siis todellatodella herkkä on.


Ihon kunto nyt. Ei meikkiä tai kuvanmuokkausta.




Kevyen meikin kanssa iho näyttää tältä. Olen kyllä todella tyytyväinen lopputulokseen! 😍
Roccautta ihonhoitotuotteissa käytin näitä tuotteita pääasiassa 



Ripsienpidennyksien aikaan käytin Cien sensitive vaahtoa enimmäkseen, koska argan öljyä on Pirkan puhdistusvaahdossa mikä puolestaan vaikuttaa ripsipidennyksien kestoon.



Carbalan voide kosteuttaa hyvin, mutta tuote jättää ihon hieman tahmeaksi. Essex on hyvä levittyvyydeltään sekä koostumukseltaan, imeytyy hyvin ja kosteuttaa. Humektan voide levittyy erittäin hyvin, imeytyy nopeasti eikä jätä tahmeaa pintaa iholle, kosteuttaa kiitettävästi! Itse tykkäsin eniten Humektan perusvoiteesta sen helposta kevyestä koostumuksesta joka silti kosteuttaa ihoa! Käytin Humektanin voidetta ennen itseruskettavan levitystä, koska atooppinen ja todella kuiva iho tarvitsee hyvän kosteutuksen ennen ruskettavaa.



Meikin poistossa käytin Garnier SkinActice puhdistusvettä, paras meikinpoistaja ever! Tuolla meikin saa nopeasti ja helposti pois, jättämättä öljymäistä kalvoa iholle. Tuoksuherkille en suosittelisi tuotetta.






  • Pink Grapefruit syväpuhdistaa ja poistaa kuollutta ihosolukkoa
  • Chocolate&Strawberry ja Clay Mask Mint & Lemon supistavat ihohuokosia, poistavat rasvaisuuttaa ja antavat raikkaan ilmeen kasvoille
  • Charcoal Mud sisältää mustaa hiiltä mikä edes auttaa haastavan ihon hoidossa.


Olen aivan hulluna mustapäänaamioihin niiden tehokkuuden takia! 20-30min. vaikutus aika tai kunnes maski on täysin kuivunut, otat pois ja kaikki ylimääräinen musta-/valkopäät lähtevät siinä mukana! Nämä ovat jääneet meikkipussiini varmasti kuuluviksi osaksi arkea.



Ceralan pesuöljy on todella hyvä  kuivasta ihosta kärsivälle sen lisäksi Nivean Silk Mousse on täydellinen kombo! Itse tykkään Nivean Silk Moussea käyttää kiireen keskellä, urheilun jälkeen pikasuihkun jälkeen, nopeaa ja helppoa! Huulille sipaisin yhden jos toisenkin kerran Orion Bevita +B huulivoidetta, mikä on juuri tarkoitettu lääkkeen haittavaikutuksen aiheuttamalle huulten rohtumiselle ja kuivumiselle.

Ihanaa vappua tyypit! 🎈

tiistai 20. maaliskuuta 2018

MIESPANEELI

Hei!

Ihan ensimmäisenä: Miehet, älkää ottako tätä kirjoitusta liian tosissaan paremminki huumorin kautta! 😄 Multa on aika useasti kyselty millasista piirteistä / ominaisuuksista tykkään miehessä. Päädyin sit kirjottamaan jopa aiheen tästä tänne. Joten saattepa nyt kunnolla tietää mistä tykkään ja mikä on ehdoton no no!





- Luotettavuus/uskollisuus: Mikään ei oikeesti voi olla veemäistä kuin se, että sanot asioita ja et pidä lupauksista kiinni mitä sanot. Tässä siis teot ratkaisee paljon enemmän kuin yksikään rakkauslässytys "I love u".

- Huumorintaju/itseironia: Mä en kestä jos miehellä ei oikeesti ole yhtään, ripaustakaan huumorintajua! Ehdoton on myös itseironia, kyllä omantunnon pitää kestää omalla kustannuksella edes satunnaisia heittoja.

- Urheilullisuus: Oishan se ihan jees jos se toinenkin osapuoli urheilisi/olisi aktiivinen jollain osin. Tuntuis oudolta jos toinen ns pyörittelee vaan sormiaan sohvalla ja ite käyt salilla tyyliin kolmesta - kuuteen kertaan.




- Miehekkyys: Osaat sanoa vastaan ja sulla on omatkin selkeät näkökulmat asioista eikä silleen " En mä tiedä, päätä sä." -tyylinen. Sanon tämän sen takia, koska mä oon aika jääräpäinen jos sille päälle satun ja vien 100 - 0, jos toinen on ihan liian kiltti/ ei osaa ilmaista mielipidetään.

-Sairaaloinen mustasukkaisuus: Ehdottomasti isoiso Ei! On ihan ok olla toisesta söpösti, pikkasen mustis. Mutta toisen vahtaaminen, aivan liiallinen kysely, jos et just tällä sekunnilla vastaa- on pois luotaan työntäviä.

-Alkoholi & tupakka: Alkoholi ihan ok, jos se ei ota liikaa valtaa elämästä. Esim. en tajua niitä jotka ryyppää joka viikonloppu. Mulle alkoholi ei todellakaan elämässä ole se ensimmäinen prioriteetti. Kultainen keskitie nii hyvää tulee.
Tupakointi, eihän se elämää kaada mut mieluusti ei. (Mut jos tyypissä kaikki muu natsaa nii tupakointi on vaa pieni rasite. 😉)

-Ulkonäkö: Mitäpä tähän lisätä, yksinkertaisesti: Huolehdit omasta ulkonäöstäs & hygieniasta! Ois myös kiva jos söisit enemmän kuin mä (mulla on ihan tajuton ruokahalu kun urheilen) ja salilla reilusti enemmän painoja käyttäisit/vahvempi olisit. Meinaan vaan etten rupea mun 10 vuoden salitaustaa sen takia jättämään. :D

-Huomioiminen/ymmärtäväisyys: Et ole niin itserakas että maailmapyörii pelkästään sun ympärillä. Osaat ottaa toisen ja omat menot/asiat huomioon. Tämän huomaa helposti miten kohtelet muita henkilöitä ympärilläs tai arvostatko kaikkia ammatteja yhtälailla. Mun mielestä jokainen ammatti on tärkeä ja niissä tarvitaan erilaisia persoonia/taitoja mikä on rikkaus.




-Huono itsetunto tai liian itsevarma: Mä huomaan todella herkästi jos noista jompi kumpi ilmenee. Kukaan toinen henkilö ei paikkaa itsetuntoa kun sä pelkästään. Liian itsevarma tyyppi pitää itsestäänselvyytenä miten asiat sujuu ja menee, mikä lähinnä laittaa etomaan.

-Moneytalk: Nää tyypit jotka rehvastelee rahalla, autolla, maineella, menestyksellä yms. Saa mut juoksemaan suurin piirtein kirkuen pakoon. Se on jees kun saavuttaa asioita mut rehvastelu sillä on ylimielistä.

-Itsenäisyys / määrätietoisuus: Osaat hoitaa arkiaskareet ynnämuut sellaiset vaivatta ja olla itkemättä pienistä sellaisista. Eli suomennettuna "Et marise ja valita vaan ryhdyt ratkomaan asiat heti tai mahdollisimman nopeasti." Määrätietoisuus ja intohimo kävelee ainakin mun kohdalla aikalailla käsi kädessä. Tiedät mitä havitella ja oot myös valmis näkemään todella paljonkin vaivaa jonkun haaveen/asian eteen.

-Matkustelu / koti-illat: Tykkäät matkustella & nähdä maailmaa, mutta myös pitää rauhallisia koti-iltoja ja käpertyä sohvalle rauhoittumaan esim. leffan ääreen toisen kanssa.

Siinäpä oli mun pari mielipidettä! Tätä listaa vois kyllä paljon enemmänkin jatkaa, mut tuossa oli hieman pintaraapaisua siitä.
Kertokaa ihmeessä mitä mieltä olitte & antakaa palautetta!



Kriittisen ihanaa loppupäivää toverit! 💭

lauantai 17. maaliskuuta 2018

LISÄRAVINTEET JA PALAUTUMINEN

Moi!

Mites teidän maaliskuu on mennyt? Oletteko terveenä pysyneet? Ite meinaan olin taas viime viikolla kipeänä, noroviruksessa tällä kertaa. Onneksi tämä virus tuli yhtä nopeesti ja meni myös yhtä nopeasti ohitse. Toivottovasti tässä oli tämän vuoden sairastelut tämän vuoden osalta. 😅
Kävin tiistaina elämäni ensimmäistä kertaa kiertoharjottelu treenissä.. Ottaen huomioon parin viikon tauon kaikenlaisesta treenistä/urheilusta. Oli muuten paikat harvinaisen jumissa sen reenin jäljiltä, varsinkin etureidet olivat i h a n jumissa. Kävely muistutti suurin piirtein robottityylistä nilkuttamista.


Miten edistää palautumista? Kaikille varmasti kunnolliset venyttelyt ja palautusjuomat ovat peruskauraa. Itse käytän tällä hetkellä herneproteiinia, suklaan makuisena! On muuten parempaa kuin riisiprode. Koostumus itsestään on hyvin samankaltaista kuin heraproteiinissa ja makukin sulautuu veden seassa hyvin, pussin sulkemistyyli on edeltäkävijä muihin verrattuna, koska se on "tarramainen." Itse tykkään palautusjuoman nauttia heti treenien jälkeen 30min. sisään ja veteen blendattuna, koska se imeytyy kroppaan paremmin.


Urheilun yhteyssä käytän cola&lime BCAA jauhetta veden kanssa lisäämään boostia reeneihin, pancake & waffle mix on älyttömän hyvää sekä proteiini pitoista, voin suositella! BCAA:n ja pancake&waffle mix:in tilasin bodylabin sivulta. 😊



Vitamiineina käytän Multivita M, tässä versiossa A-vitsku kokonaan jätetty pois. A-vitamiinia en käytä roaccutan kuurin takia. Noiden lisäks perus kalaöljykapselit, D-vitamiini sekä c-vitamiinia tulee syötyä!


Bodylabista tuli myös pari proteiinipatukkaa tilattua, sopivat hyvin välipalaksi tai ennen treeniä / jälkeen!


Minäkin vihdoin innostuin superfoodeista, vihersmoothie & energiasmoothie on kokeilussa olleet! Varmasti tulen jatkossakin ostamaan noita sekä muita versioita.👌
Mahdollisimman tehokkaassa palautumisessa itse käytän silloin tällöin infrapunasaunaa/saunaa käyn urheiluhierojalla, bodybalancessa, joogaan ja venyttelen/rullailen putkirullalla. Kylmä- ja kuumageelejä käytän myös joskus, en koe niistä olevan niinkään paljon hyötyä mitä edellä mainituista.



Urheilullista viikonloppua! 😎

lauantai 24. helmikuuta 2018

AKTIIVIMALLILLA KANSA LAKKOON

Heips!

Suomi on hyvinvointivaltio, missä laajalti katsottuna kaikki asiat ovat paljon, paljon, paljon paremmin mitä monessa muissa valtioissa sekä kulttuureissa. Okeii, Suomen lakia voitaisiin lujentaa aika kovallakin kädellä, täällä jos missä rikoksen tehdyttä silitetään päähän ja lässytetään, odotetaan että kaikista pahin pääsee tapahtumaan ja siitä annetaan rangaisusta, huom. Jos annetaan.
Mietin miksi Suomi avusti Kreikkaa useampaan otteeseen ja omien tietojeni mukaan sinne meni 9,5 miljardia euroa! (korjatkaa jos väärässä olen) Tietysti on hienoa hyvinvointivaltio Suomi avustaa muita Euroopan maita, mutta kukas auttaa Suomea kriittisen paikan tullen?
Mun mielestä on hullua verrata Suomea johonkin muuhun maahan, koska yksinkertaisesti Suomessa asiat ovat aivan eritavalla ja jossain muissa maissa jokin tietty asia toimii. Sitä ei voi vertaiskuvastaa Suomeen ollenkaan. Ensinnäkin Suomen kansa on niin viinaan menevää kansaa ettei sitä voi mitenkään verrata esim. Italiaan tai Ranskaan, missä juodaan lasi-pari ruoan yhteydessä ja siihen se myös jää, mites sitten Suomessa.. Suomessa kärsitään masennuksesta yllättävän paljon ja ikävä kyllä asiaa yritetään sivuuttaa alkoholilla, millä olon saattaa saada hetkellisesti hyväksi tai ajatuksen muualle, mutta ei se itse asiaa korjaa/ edesauta millään tasolla. Yleensä alkoholismista kärsivä henkilö ei todellakaan ymmärrä omaa tilannettaan ja kiistää koko asian tai ottaa siitä todella paljon itseensä, koska aikuista henkilöä ei voi noin vain viedä hoitoon, sitä miettii miten tätä henkilöä pystyisi auttamaan vai pystyykö loppujen lopuksi mitenkään.

Hallituksen keksimä aktiivimalli on suoraan sanottuna jostain maailman peruilta vedetty, vähä kuin hernekeiton sekaan viskaisi mansikoita ja sekoitetaan koko sörsseli sekaisin, mitä siitä tulee? :D
En koskaan ymmärrä näitä "kiristys, viha, uhkailu" -sääntöjä. Jos et nyt todista jotain asiaa tai tee just niin, sitten leikataan kansan tuista pois. Vielä kaikista vähätuloisimmilta, työttömiltä, ihan kuin itse työttömänä oleminen ei olisi jo tarpeeksi rangaistavaa näille henkilöille. Siitä säästö puolesta, tässä ei yhtään mitään säästetä paitsi hallituksen eduskuntalaisten palkkapusseista.
Mitä järkeä on siinä että se n. 32 e otetaan pois kahdelta kuukaudelta, jos et täytä aktiivimallin säännöksiä. Ne henkilöt ketkä saavat perustoimeentulotukea, tämä "pois otettu" 32 e tulee perustoimeentulotukena takaisin, jos et hae perustoimeentulotukea niin kohta varmasti haet jos se kolmekymmentäkaksi euroa riistetään pois ja tässä vaiheessa ei kyllä säästetä mistään. Päinvastoin. Meinaan vaan ettei kaikki henkilöt asu keskustan lähellä tai keskustassa, omista autoa, asu yksin eikä rahaa ole ylenpalttisesti heittää hetken mielenjohteesta ihan minne tahansa. Hallitus saisi reilusti tulla sieltä omasta pehmeestä vaaleanpunaisesta lasikuplasta ulos ja miettiä kansaa paljon laajemmin sekä siitä mahdolliset seuraamukset, puhumattakaan siitä että Suomi pidettäisiin "omaan valtiona" eikä sitä ruvettaisi vertailemaan muihin valtioihin ja lakisääntöihin. Vihalla ei hallita mitään.



Inspiroivaa lauantaita! 🌻

torstai 22. helmikuuta 2018

PINKKIÄ HATTARAA

Moi!

Ihanaa kun aurinko paistaa pitkästä aikaa talven ja pimeyden jälkeen.. Jospa se kevät ja kesä tulee sieltä pikkuhiljaa, mutta varmasti. 😉 Tässäpä onkin jo reilu vuosi hujahtanut täällä Tampereella asustaen, tammikuukin meni taas niin nopeasti hyvä jos sitä kerkes tajuta lainkaan. :D Tuntuu mitä enemmän ikää karttuu aika senkun nopeutuu päivä päivältä enemmän! Ens viikolle ois luvattu jopa tänne Etelä suomeen -30 pakkasta! Miks mä en jotenkin usko tuohon? Kohta sää tiedotteissa lukee vaihteeksi "manner ilmastomuuttaa suuntaansa ja kiertää ovelasti Etelä-Suomen" juu.. Tilanteet tahtoo muuttua niin nopeasti. Mut ois aika kiva jos tännekkin tulis kunnon pakkaset vähäksi aikaa, hyvät ulkoilukelit olis. Jos joku aattelee miks kirjotan mun omalla murteella/tavalla asiat tänne nii mä en halua näistä mun kirjotuksista mitään yliopisto esseen tapasta asiakirja-kirjakieli tekstiä! Aina voi tietysti vaihtaa sivua, jos aihe/kirjoittaja närkästyttää. Kukaan ei pakota lukemaan näitä.

Muttamutta ettei pääasia unohtuisi aloitan kuvapläjyksellä tämän. :D





 Päädyin kokeilemaan Biozellin color mask hoitavaa sävytettä rasberryä, hyvää vaihtelua blondille hiusvärille välillä. 😍 Innostun varmasti jatkossa kokeileman muita biozell hoitavia sävytteitä! Sävy kestää hiuksista riippuen 4-30 pesua.


Ensimmäisen pesun jäljiltä, huomaa heti latvoista kuluneen värin ja tyvessä pysynyt hyvin toistaiseksi. Liukuvärjäys look pinkillä, not bad ettenkö sanois.




Aamuin illoin käytän hiusöljyä sekä hiuksiin jätettävää hoitoainetta. Mun hiuksia on vaalennettu ja vaalea hiusväri kuivattaa hiusta todella paljon, puhumattakaa siitä että käytän roaccutan kuuria tällä hetkellä niin kosteutus/hoito on tärkeätä.


Oribe supershine pitää sanansa kosteutusta ja timanttista kiiltoa janoaville hiuksille! 💎

Aurinkoista torstaita tyypit! ❤

keskiviikko 7. helmikuuta 2018

ULKONÄKÖPAINEET

Hei!

Nykyaikana kauneusleikkaukset, kulmien, huulten, silmäluomien microblandingit, ripsienpidennykset, kulmakarvojen tuuhennokset, hiusten pidennykset-tuuhennokset ovat lisääntyneet aivan huimasti. Kuin myös huulten, kasvojen, lisätäyteet, botoksit, silikonit...Tätä listaa vois vaikka kuinka paljon jatkaa eteenpäin.
Mun mielestä on surullista jos alle 18-vuotias menee jo leikkelemään itseään tai tekemään jonkinlaisia radikaaleja kauneusoperaatioita itselleen. Ei vielä sen ikäisenä ajatusmaailma ole tarpeeksi kehittynyt tai omakuva muodostunut kunnolla, ns.itsensä tunteminen.
Jos hyväksyy itsensä sellaisena kun on, nii miksi pitäisi muuttaa lisätä itseensä jotain ylimääräistä? Paraneeko siinä itsetunto paremmaksi?
Haluan sanoa että jokainen saa tehdä itselleen ja omalle kropalle mitä haluaakaan, kunhan se ei mene liiallisuuksiin. Liiallisuudella meinaan sitä että oma terveys rupeaa temppuilemaan tai joutuu vaaraksi siinä vaiheessa, jos oma ulkonäkö menee oman hengen edelle.
Jos menisin ottamaan itselleni esimerkiksi kulmiin microblandingit haluan olla hyvin tietoinen mitä kemikaaliaineita mun ihoon laitetaan sekä laittajasta, millaista työnjälkeä aiemmille asiakkaille on tehty, jos mahdollista allergiatestin tekisin. Ihan senkin takia, koska oma hipiä on vaa niiiin hemmetin herkkä.
Itselläni ei ole minkaanlaisia botox huulia, ei silikonia koko kehossa, ei ripsienpidennyksiä tällä hetkellä, tai hiustenpidennyksiä ollenkaan. Joskus aiemmin sain kyselyitä onko mulla silikoni peppu. Luojan kiitos ei ole eikä tule haha! En varmaan osais enää normaalisti istua saatika elää semmosilla.
Asiat mitä oon tykännyt käyttää: itseruskettava (yllättävää :D), kulmien, ripsien ja hiusten värjäys.. Geeli/rakennekynnet sometimes. Siinäpä ne onkin!


Toki microbladingin kulmakarvat ja ripsienpidennykset auttavat arkisin kiireen keskellä näyttämään huoliteltulta sekä helpottavat laittautumisessa. Mun mielestä silti huoliteltu henkilö tarkoittaa yleisilmeeltään siistiltä, ettei ole suoraan sängystä repäistyn näköinen! Huoliteltuun ja siistiin yleisilmeeseen EI tarvita 10kg meikkipakkelia, 20kg hiuslakkaa, hiuspidennyksiä, ripsienpidennyksiä ja kulmien muotoilua. Tuntuu että nykypäivänä ihmisiä luetaan/lokeroidaan ulkonäön perusteella aivan liikaa ja tottahan se on. Karua. Oon onnekas siitä etten ole lapsi tällä vuosisadalla tai teini, sillä ulkonäköpaineita tulee nykyään joka median ovesta ulos, joita on muokattu todella radikaalisti ennen julkaisua. Kunpa tämän jokainen muistaisi netin ihmeellisessä maailmassa seikkaillen.


Tämän aamuinen auringonnousu <3

Rentoa keskiviikkoa! ✌

keskiviikko 31. tammikuuta 2018

TACOSALAATTI RESEPTI

Helou!

Viime viikolla halusin yhdistellä jotain semisti tulista, freshiä & meksikolaista ruokaa keskenään. Päädyin sit sekoittelemaan aineksia keskenään ja lopputulos on tää! Ulkonäkö ei ehkä niinkää 6/5 ole, mut maku ja muutenkin yhtenäinen kombo näistä on sekä hyvää myös terveellistä. 👌


Ainekset:


  • tuoretta salaattia
  • kurkkua
  • tomaattia
  • punasipulia
  • jauhelihaa
  • oatly kaurafraichea
  • tacomauste jauhelihalle
  • taffel dippi sweet chili
  • tortilla chips salted
  • öljyä
Pese & revi salaatti kulhoon, leikkaa tomaatit, kurkku ja heitä salaatin sekaan. Kuori punasipulit, leikkaa ja kuullota kevyesti öljyssä paistinpannulla hetken aikaa.
Ruskista jauheliha+sipuli öljyssä, lisää vettä 1,5-2dl & tacomauste, anna hautua n.10min. (ylimääräinen vesi haihtunut pois)
Lisää sweet chili mauste oatly kaurakerman sekaan, anna maustua jääkaapissa suurin piirtein 20min.
Sit vaan oman maun mukaan salaattia, punasipulia, jauhelihaa, kaurafraichea & maissilastuja lautaselle.

..And ready! Nopea ja helppo texmex ruoka!

Tää resepti sopii myös maitoallergisille hyvin, paitsi taffel dippi sweet chilissä on heraa.


Makoisaa keskiviikkoa! 😊

ROCCAUTTAN JA IHON HOITO

Hola! Oon aivan superonnellinen siitä että pian roaccutan kuuri on vihdoin ja viimein syöty loppuun!!! Enää vain 22 kpl kapseleita jälj...